Yritän paraikaa sopeutua tilanteeseen, jossa luontoon pääsy on väliaikaisesti hankalaa ja mielikuvitusta on hyödynnettävä, vaikka sitten sisätiloissa seikkaillen.

Koitan kääntää ajatukseni taidemoodiin ja nähdä kamerani linssin läpi kauneutta siellä, missä en sitä ihan niin syvällisesti ole ennen nähnytkään...tavarassa, paikoissa ja pinnoissa.

Käsittelemätön luonto on vaan aina koskettanut niin paljon syvemmin! 

Suhteeni tavaraan on kaksijakoinen:

Toisaalta koen kauhean vaikeaksi hävittää tavaraa, jota olen ehtinyt elämäni aikana hamsterimaisesti haalia, varsinkin jos se on vielä ehjää ja käyttökelpoista.

Mielummin näen minulle tarpeettoman tavaran siirtyvän eteenpäin ja parhaimmassa tapauksessa ilostuttavan uutta omistajaa tai saavan vaikka ihan uuden käyttötarkoituksen...jatkavan elämää tarpeellisena, en luontoa kuormittavana jätteenä (tässä on selvästi jotain symboliikkaakin).

Toisaalta vältän lisätavaran haalimista ja uuden ostamista, koska minusta tuntuu hyvältä välttää turhaa krääsää, vaikka se olisikin jotain tosi kaunista. Kauneudestahan voin nauttia muutenkin, ei kaikkea kaunista tarvitse itse omistaa. Joskus kauneus tulee esiin juuri siinä, ettei sitä omisteta, ihaillaan vaan kauempaa.

Luontoon pääsemättömyyteni juuri nyt, vaatii aktiivista inspiraation etsimistä, työstämistä ja tietoisempaa herättelyä... vieläpä täysin eri tasolla mihin olen luonnon "valmiissa kattauksessa" tottunut.

Vaikeinta on kääntää huomiotaan asiaan, jota on tullut jo pidempään välteltyä ja haastaa itsensä näkemään kauneutta tavarassa. Tuoda vastamagneettina toimineesta tavarasta tai materiaaleista, esiin sitä jotain magneettista mikä siinä on joskus aikanaan hankittua puhuttanut ja jonka voisi ehkä uudelleen lämmittää kameran linssin läpi. 

Suurinta riemua olen kokenut tavaraan liittyen mm. vaellus- tai pyöräreisullani, kun tavaramäärä on pitänyt rajoittaa ihan minimiin ja on pitänyt keksiä yksinkertaiselle tavaralle monta eri käyttötarkoitusta ja -tapaa. Monikäyttöisyyden keksiminen on oikea taidelaji, joka palkitsee pienemmällä kantamuksella ja uuden keksimisen riemulla.

Voi sitä vapauden tunnetta, kun huomaa pärjäävänsä tosi pienellä määrällä tavaraa, vieläpä oikein hyvin....ja sitten on pakannut ilkikurisesti mukaansa jonkun tosi pienen ja täysin turhan asian, joka aiheuttaa itsessä ihan lapsenomaista riemua, kuten esim. saippuakuplat!

Olosuhteet saavat minut nyt raottamaan ovea, jonka kahvaan olen aiemmin ollut vastahakoinen tarttumaan. Toisaalta, uuden oven takaa voikin löytyä jotain mielikuvitusta rikastuttavaa, inspiroivaa ja odottamatonta.

Otan eteen tulleen haasteen vastaan, pyörittelen ja tutkiskelen tätä hetken, taion olemattomasta itselleni jotain olevaista ja katson mihin se minut viekään.... 

Seikkailuna elämä

Mikä tekee seikkailusta seikkailun?

Seikkailu vaatii vain

seikkailumieltä,

sopeutumista vallitseviin oloihin,

rohkeutta heittäytyä yllättäviin tilanteisiin

ja mielenkiintoa ympärillä tapahtuviin asioihin.

Sattumukset tulevat sitten eteen ihan itsestään

ja tekevät seikkailusta sen seikkailunkin!

Jokainen voi vaikuttaa siihen, miten

asioihin reagoi ja kuinka

niitä hyödyntää.

Piste

x